Strinatin luolasalamanteri

Amphibia → Urodela → Plethodontidae → Speleomantes → Speleomantes strinatii

Canferèstru, Cansinistru

Strinatin luolasalamanteri on poikkeuksellinen keuhkoton pyrstösammakko, joka kykenee hengittämään yksinomaan ihonsa ja suun limakalvon kautta.

Se kasvaa 7–13 cm:n pituiseksi (mukaan lukien häntä), ja sillä on tummanharmaa vatsapuoli, jota vasten erottuu ruskea tai harmaa selkä, jossa on okrankeltaisia täpliä, joiden määrä ja muoto vaihtelevat yksilöittäin ja populaatioittain.

Raajat ovat lyhyet, tukevat ja osittain varpaiden kohdalta yhdysnahkaiset, mikä sopii kosteiden ja liukkaiden pintojen tutkimiseen.

Tärkeä tuntomerkki on nasolabiaalivako, joka näkyy suurennettuna: ohut uurre, joka ulottuu suupielistä sierainten tyveen ja on olennainen feromonien kuljetuksessa sekä ympäristön kemiallisessa aistimisessa.

Sukupuolten välinen ero näkyy aikuisilla koirailla, joilla on elliptinen leuankurkkurauhanen, jota käytetään soidinmenojen aikana.

Speleomantes strinatii pyydystää saaliinsa nopeasti ulos sinkoutuvalla varrellisella kielellä, joka yltää selvästi pään pituuden yli ja mahdollistaa saaliin nappaamisen nopeasti jopa kapeiden rakojen täydellisessä pimeydessä.

Sopivina ajanjaksoina lajia voi tavata myös luolien ulkopuolella, kivien alla, lahopuissa ja purojen läheisyydessä.

Strinatin luolasalamanteri on ainoa Ligurian edustaja Plethodontidae-heimosta, joka on pääosin amerikkalainen ja tunnetaan keuhkottomuudestaan.

Italiassa Speleomantes-sukuun kuuluu seitsemän lajia, joista neljä on endeemisiä Sardiniassa ja kolme tavataan mantereella: S. strinatii, S. ambrosii ja S. italicus.

Speleomantes strinatii esiintyy vain Ligurian kaarella ja eteläisen Piemonten lähialueilla, hajanaisina populaatioina syvissä laaksoissa, karstialueilla ja metsissä.

Savonan maakunnassa lajia tavataan pääasiassa kalkkikivialueilla, merenpinnasta noin 1 300 metrin korkeuteen asti, ja se sopeutuu sekä sisämaan karstisiin ympäristöihin että rannikon luoliin.

Beiguan massiivilla lajia ei ole havaittu, vaikka alueelta on vanha ja yksittäinen havainto.

Tämä sammakkoeläin suosii luonnollisia ja keinotekoisia maanalaisia ympäristöjä—luolia, rakoja, karstionkaloita tai hylättyjä kaivoksia—joille on ominaista erittäin korkea kosteus ja vakaat lämpötilat, usein 8–15 °C.

Kosteina tai sateisina päivinä sitä voi kuitenkin löytää myös ulkoa, piilossa kivien, lahopuiden tai lehtikarikkeen alla mesofiilisissä metsissä ja purojen varsilla.

Savonan maakunta tarjoaa laajojen kalkkikivi- ja karsti-ilmiöiden ansiosta lukuisia suotuisia elinympäristöjä Speleomantesille: täällä laji osoittaa suurta sopeutumiskykyä hyödyntäen halkeamia, rakoja ja mitä tahansa kosteutta säilyttävää suojaa.

Ophioliittisia ympäristöjä se asuttaa harvemmin, koska niissä on vähemmän sopivia onkaloita.

Strinatin luolasalamanteri on erittäin kosteutta rakastava laji, joka on aktiivinen vain, kun suhteellinen kosteus on lähes kyllästystasolla.

Se viettää huomaamatonta ja pääosin yöaktiivista elämää, mutta leudoilla kausilla sitä voi nähdä myös päivällä, erityisesti luolien syvimmissä ja kosteimmissa osissa.

Aktiivisuus jatkuu ympäri vuoden, ollen huipussaan kesällä ja vähentyen kylminä kuukausina.

Nuoret ja aikuiset käyttävät eri mikroympäristöjä: nuoret pysyttelevät lähellä luolan suuta, missä olosuhteet ovat epävakaammat mutta ravintoa on helpommin saatavilla; aikuiset suosivat syvempiä ja suojaisampia koloja.

Lisääntyminen tapahtuu keväällä ja siihen liittyy pitkä soidin: koiras tarttuu naaraaseen takaapäin, kietoo tämän pään ja kaulan ja hyväilee usein leuanalusta.

Hedelmöityksen jälkeen naaras munii 6–14 munaa hyvin suojattuihin onkaloihin maaperässä ja jää pesueen viereen kuoriutumiseen asti (noin 10 kuukautta myöhemmin): tämä huolehtimiskäyttäytyminen on ainutlaatuista eurooppalaisilla sammakkoeläimillä.

Strinatin luolasalamanteri on erikoistunut pienten maaeläin selkärangattomien saalistaja.

Tutkimukset Ligurian Apenniineilla ovat osoittaneet, että ravinto koostuu pääasiassa limoniidikärpäsistä, jotka muodostavat usein yli 80 % saaliista.

Ravintoon voi toisinaan kuulua myös muita hyönteisiä (kovakuoriaisia, yöperhosia), hämähäkkejä ja pieniä maaäyriäisiä.

Lajin suurimmat uhat liittyvät elinympäristöjen muutoksiin (kuten saastuminen, rakentaminen, liiallinen luolatoiminta ja laiton keräily) sekä ilmastonmuutoksen aiheuttamiin pitkittyneisiin kuivuusjaksoihin.

Toissijainen riski on tautien, kuten chytridiomykoosia (Batrachochytrium dendrobatidis) aiheuttavien sienien, leviäminen, vaikka paikallisessa populaatiossa ei ole viime aikoina havaittu joukkokuolemia.

Speleomantes strinatii kykenee hämmästyttävään raajojen uudistamiseen trauman jälkeen.

Tätä ilmiötä on tutkittu perusteellisesti sekä laboratoriossa että luonnossa, ja se vahvistaa lajin korkean uusiutumisplastisuuden, mikä edistää sen menestystä hauraissa maanalaisissa ympäristöissä.